Katakombizombi

Joskus maailma näyttää pelottavalta paikalta,
täynnä outoja varjoja.
Mutta todellinen rohkeus,
on katsoa pimeään avoimin sydämin.
Sillä jos uskallat astua lähemmäs,
saatat löytää jotain yllättävää.
Et hirviötä,
vaan parhaan ystävän.

Kirkon alla, missä on pimeää,
asuu otus muita oudompi.
Hän ei tahdo ketään säikyttää,
koska on luonteeltaan ujompi.

Hänellä on kahleet ranteissa,
muttei mieli siltikään kierompi.
Hän vain soittaa yksin varjoissa,
kun olo on vähän heikompi.

Kuka kalistelee, kuka rummuttaa?
On ulkomuotonsa ehkä rujompi.
Silti toivoo hän muita soittamaan,
hänen nimensä on Katakombizombi!

Portailla Sebastian koputtelee,
sillä rohkeus on muita isompi.
Hän kuulee, kun zombi vastailee,
ja rytmi on yhdessä rennompi.

He kohtaavat siellä alhaalla,
akustiikka ei ole huonompi.
Kun kahleet kiveen kolahtaa,
on yhteinen kieli heti helpompi.

Kuka kalistelee, kuka rummuttaa?
On ulkomuotonsa ehkä rujompi.
Silti toivoo hän muita soittamaan,
hänen nimensä on Katakombizombi!

Yhdessä rummuttavat ystävät,
rytmi kaikuu ja pyörii kuin trombi.
Ja kummatkin heistä tietävät,
on kahdestaan soitto hienompi.

Kun tunnetaan ja luotetaan,
on hymy paljon aidompi.
Ei tahdo pahaa kumpikaan,
vaan mieli on paljon jalompi.

Ulvonta zombin katoaa,
sen ääni on paljon hennompi.
Ei ketään tarvitse pelottaa,
on olokin paljon kelvompi.

Moni luulee, että zombi syö mitä vaan,
mutta tämä kaveri on paljon nirsompi.
Ei tahdo aivoja lautaselle makaamaan,
sillä ystävyys tärkeämpää ompi.

Kuka kalistelee, kuka rummuttaa?
On ulkomuotonsa ehkä rujompi.
Silti toivoo hän muita soittamaan,
hänen nimensä on Katakombizombi! 

 

Edellinen    Seuraava