Poika ja norppa

Rannalla istuu poika, jäätä tähystää,
avannosta norpan pää, vähän pilkistää.
Lumeton on maa, jää järven harmaa vaan,
kinosta ei missään, on norppa huolissaan.

Kiipeää se jäälle, ja katsoo ympärilleen,
turvaa etsii itsellensä, paikkaa pesälleen.
Jään lumetonta pintaa, siinä ihmettelee,
mut jää on lähes paljas, ei lumi suojaa tee.

Ilman lumikinosta, ei norppa pesää jaa,
ilman omaa pesää, ei kuutti turvaa saa.
Eikä edes ensi kesää, pikku kuutti nää,
ja ilman pienokaista, norppa silloin jää.

Poika miettii pitkään, ajatukset selkiytyy,
miten avuttoman norpan, kuutti selviytyy.
Sydämessään tuntee, ei voi nyt luovuttaa,
on pakko auttaa, jotta pesäpuuhat onnistaa.

Hän kantaa lunta kaukaa, ja kasaa varoen,
lapioi ja muotoilee, ison lumikinoksen.
Iltaan asti uurastaa, vähän myöskin väsyen,
teko tuo voi pelastaa, kuutin pienoisen.

Ilman lumikinosta, ei norppa pesää jaa,
ilman omaa pesää, ei kuutti turvaa saa.
Eikä edes ensi kesää, pikku kuutti nää,
ja ilman pienokaista, norppa silloin jää.

Kun kinos on jo valmis, poika huudahtaa,
"Pesän sekä turvan sulle, kinos tarjoaa".
Norppa kiittää, pyrstöä hieman heiluttaa,
ja vikkelästi avantoon, sitten sukeltaa. 

Talven jälkeen, kevätlämpö lumet sulattaa,
rannalla istuu poika, vesirajaan tuijottaa.
Kaksi päätä pyöreää, vedestä esiin pulahtaa,
norppa sekä kuutti, poikaa avusta kumartaa.

Alle lumikinoksen, siis norppa pesänsä sai,
Kuutin oman suojaksi, turvaksensa tottakai.
Olkoon lämmin taikka kylmä, kesä taikka syys,
aina pojan, sekä norpan, säilyy ystävyys.

Olkoon lämmin taikka kylmä, kesä taikka syys,
aina pojan, sekä norpan, säilyy ystävyys.

 

Edellinen    Seuraava