Myrskyn silmässä

Tunteiden tuuli kasvoihin käy,
pahat sanat jo sielua hakkaa.
Vastatuulta päin, eikä mitään näy,
jalat uppoaa märkään hiekkaan.

Katse on kuin yössä salama,
sähköä täynnä, vailla pelkoa.
Ilma on raskas, olo tukala,
sanat viiltää, en saa selkoa.

Jossain kaukana toivo loistaa,
kuin majakan valo läpi yön.
Se kutsuu ja nimeltä huutaa,
epätoivon aalto ylitse lyö.

Mä oon rohkea, mä en pelkää,
ei pettymys enää taivuta mua.
Osaan lukea jo merkit taivaan,
ilman niitä voin haaksirikkoutua.

Kesken rajuilman, hiljenee maa,
tyven tuudittaa mielen kuohuja.
Onko tää jo rauhaa, vaiko harhaa,
ennen uutta myrskyn aaltoa?

Jossain kaukana toivo loistaa,
kuin majakan valo läpi yön.
Se kutsuu ja nimeltä huutaa,
epätoivon aalto ylitse lyö.

Mä oon rohkea, mä en pelkää,
ei pettymys enää taivuta mua.
Osaan lukea jo merkit taivaan,
ilman niitä voin haaksirikkoutua.

Myrskyn silmässä,
hetken oon turvassa,
tässä kaikki on,
kirkasta ja hiljaa.

Mutta sen tiedän,
mitäpä turhasta,
tuuli jo yltyy,
ja kohta taas piinaa.

Just nyt, on rauha,
mielikin vaimennut,
ja yön varjoihin,
jo valokin noussut.

Ja tiedän, että,
kun eteeni katson,
kaukana myrsky
jo voimiaan kerää.

Kuten majakan,
valo pimeässä,
toivo minussa,
se vieläkin elää.

 

Edellinen    Seuraava