Supportissa työ

Sanoituksista seuraava syntyi silloista työpistettäni vastapäätä olleen tiimikaverini työpaikan vaihdon seurauksena vuonna 2000. Useamman lähtijän jälkimainingeissa tuli paljonkin pohdiskeltua työpaikan plussia ja miinuksia ja vähitellen huomattua, että plussien ja miinusten summa alkoi liusua pakkasrajaa kohden. Tuntui, että tekijöitä oli liian vähän ja kaikkea tekemistä leimasi kiireen tuntu.

Noista sen hetken hieman alakuloisista ajatuksista syntyi Juicen mahtavaan 15. Yö -biisiin uudet sanat ja työnimenä sanoitukselle oli "Supportissa työ", ihan vain sen takia, että se nimenä kuulosti hieman alkuperäisen kaltaiselta.

Tämäkään sanoitus ei koskaan  edennyt pöytälaatikkoa pidemmälle eikä kyseinen henkilö ole tekstiä koskaan nähnyt eli kyseessä on siis tämänkin läksiäislauluksi laaditun tekstin ensiesitys.

 






 

 

Kommentit