Echoes in Empty Rooms (runo + video)

On olemassa hiljaisuutta, joka on levollista ja rauhoittavaa. Sellaista, jota joskus kaipaa kiireisten päivien jälkeen. Mutta on myös toisenlaista hiljaisuutta — raskasta, pysähtynyttä ja kipeää. Moni ikääntyvä kokee juuri sellaista hiljaisuutta, kun ovikello ei enää soi, puhelin pysyy vaiti ja kalenterin sivut täyttyvät lähinnä lääkärikäynneistä.

Kaipuu menneeseen ei johdu vain nostalgiasta, vaan aidosta ikävästä elämää kohtaan. Siitä, kun omat lapset juoksentelivat ympäriinsä, kun ulko-ovelta kuului koputus ja joku poikkesi kahville. Kun huoneet olivat täynnä puhetta, naurua, liikettä — ääniä, jotka todistivat siitä, että kuului johonkin.

Vanhuus voi olla äärettömän yksinäistä. Ja vaikka teknologia tuo viestejä ja kuvia, se ei korvaa läsnäoloa. On vaikeaa myöntää, kuinka paljon toivoisi, että joku vain tulisi. Istumaan hetkeksi. Kuuntelemaan. Ihan vaan olemaan paikalla.

Tämä kaipuu on jotain, mitä ei aina sanota ääneen. Siksi sanat, runot ja laulut voivat avata lukkoja, joita ei muuten jaksa tai osaa avata. Ne voivat kertoa sen, mikä on jäänyt sanomatta: “Kaipaan sinua. Tule joskus käymään.”

Tuosta kaikesta kertoo teksti "Echoes in Empty Rooms", johon perustuva biisi löytyy myös YouTube-musiikkivideona.