Synkän sielun tarina (video)

Kaikki pimeä ei ole pelottavaa, vaan joskus pimeys voi olla myös kutsuvaa, pehmeää ja ymmärtävää. On olemassa hetkiä, jolloin ihminen kaipaa pelastuksen sijaan ainoastaan jonkun, joka astuu viereen. Ei valoa sytyttämään, vaan tanssimaan vartalo vartaloa vasten varjoissa.

On helppo sanoa, että synkkyyttä pitäisi välttää. Mutta entä jos juuri siellä, missä toiset näkevät vaaraa, joku toinen tuntee olonsa kotoisaksi? Musta ei ole silloin väri, vaan identiteetti. Ei rangaistus, vaan valinta. Pimeydessä voi myös olla järjestys, hiljaisuus ja rehellisyys. Ei tarvitse esittää mitään muuta kuin on.

Pahuus ei ole aina sarvipäinen olento oven takana. Se voi olla kuiskaus, joka saa unohtamaan järjen ja sytyttää halun astua tanssilattialle. Eikä kyse ole pakosta, kyse on tahdosta. Jotkut meistä eivät etsi pelastusta, koska he eivät koe tarvitsevansa sitä. He haluavat tanssia pimeyden kanssa, eivät päästäkseen pois pimeydestä.

Ehkä se onkin vapautta, jos voi myöntää itselleen, ettei kaipaa kirkasta valoa, kun on oppinut lukemaan yön saloja. Antaa sielunsa kulkea toista reittiä, pitkin tietä, jota ei valaista, mutta jolla jokainen askel tuntuu aidolta.

Ja silloin, kun koko maailma huutaa valoa, jotkut kuiskaavat takaisin: “Minä näen kyllä. Ja juuri täällä minä hymyilen.”

Tuossa oma tulkintaa biisistä "Synkän sielun tarina", josta tehty Remix-versio löytyy nyt YouTubesta.