247 asemissa (video)

On olemassa hetkiä, jolloin elämä tuntuu jatkuvalta sotatantereelta. Jokainen aamu on uusi taistelu. Ei niinkään muita vastaan, vaan itseä, väsymystä ja toivottomuutta vastaan. Kun seinät nousevat eteen, eikä mikään tunnu menevän nappiin, alkaa helposti tuntua siltä, ettei tästä viidakosta ole ulospääsyä.

Moni tietää sen tunteen, kun kaikki pienetkin asiat kasaantuvat: työ tai sen puute, asunto, raha, ihmissuhteet, oma mieli. Kun yksi asia hajoaa, toinen kaatuu sen mukana. Ja vaikka kuinka yrittää pitää pään pinnalla, aallot tuntuvat vetävän yhä syvemmälle.

Mutta on yksi asia, joka usein unohtuu. Se, että taistelu ei ole häpeä. Se, että väsyy, ei tarkoita luovuttamista. Joskus on vain pysähdyttävä, annettava itselleen lupa levätä. Elämä ei ole kilpailu nopeimmasta noususta, vaan sinnikkäästä jatkamisesta.

Jokaisella on rajansa. Jokainen kaipaa paikkaa, jossa ei tarvitse olla jatkuvasti valmiina puolustamaan itseään. Ja ehkä juuri silloin, kun luulee olevansa täysin loppu, alkaa hiljalleen löytyä se pieni voima, joka ei tule mistään ulkopuolelta, vaan omasta selviytymisen tahdosta.

Elämä on raakaa, mutta se ei ole lopullisesti toivotonta. Sillan alla voi vielä syttyä kipinä, kun joku uskaltaa ojentaa kätensä ja sanoa: “Et sä oo yksin.”

Tuosta kertoo biisi "247 asemissa", jonka löydät YouTubesta.