Kohta, rakas (runo + video)

Suru ei aina saavu kerralla.

Se hiipii hiljaa arkeen, pieniin hetkiin ja tavallisiin keskusteluihin. Aluksi sitä ei ehkä edes huomaa. Sitten jonain päivänä tuttu katse muuttuu etäiseksi, sanat alkavat haparoida ja yhteiset muistot tuntuvat kuuluvan enemmän menneisyydelle kuin nykyhetkelle.

Kun muistot alkavat hiljalleen haalistua, muutos koskettaa paljon useampaa ihmistä kuin usein ajatellaan. Se ei muuta vain sitä, jonka mieli alkaa eksyä tutuista asioista, vaan myös läheisiä, jotka yrittävät pitää kiinni yhteisestä elämästä samaan aikaan kun jokin tärkeä alkaa vähitellen liukua kauemmas. Samalla arki muuttuu pieniksi varmisteluiksi, toistuviksi kysymyksiksi ja hetkiksi, joissa ilo ja suru voivat olla läsnä yhtä aikaa.

Silti kaiken keskellä voi löytyä myös jotain pysyvää. Lempeä kosketus, tuttu ääni tai yhteinen kahvihetki voivat kantaa enemmän kuin pitkät keskustelut. Vaikka muistot haurastuvat, tunne turvallisuudesta ja läheisyydestä ei aina katoa yhtä helposti.

Moni omaishoitaja tai läheinen oppii samalla uudenlaista kärsivällisyyttä. Päivät eivät ehkä enää rakennu suunnitelmien, vaan hetkien ympärille. Hyvä päivä voi olla sellainen, jolloin toinen tunnistaa hymyn tai muistaa yhteisen laulun. Joskus taas tärkeintä on vain olla läsnä ilman kiirettä.

Ehkä rakkauden vahvin muoto näkyy juuri silloin, kun mitään ei enää saada takaisin entiselleen. Kun toinen ei enää muista kaikkea yhteisestä elämästä, mutta rinnalla pysytään silti. Ei velvollisuudesta, vaan siksi että vuosikymmenten aikana rakennettu side on edelleen olemassa, vaikka sanat ja muistot välillä katoaisivatkin sumuun.

Ja ehkä juuri siksi kaikkein tärkeimmät sanat eivät aina ole suuria tai monimutkaisia. Joskus riittää lupaus siitä, ettei toinen jää yksin.

Tuosta kertoo teksti "Kohta, rakas" ja sen pohjalta tehdyn biisin löydät tietysti YouTubesta.